Tarton matkaan kannattaa liittää käynnit lähiseudun vähemmän tunnetuilla, mutta mielenkiintoisilla aluella – tutustu esimerkiksi Sipulitien, Setomaan ja Otepään ihmisiin sekä kohteisiin.
Sipulitie (n. 50 km/suunta Tartosta)
Kun Tartosta jatkaa matkaa kohti koillista päätyy Peipsin alueelle ja mm. Sipulitielle. Voit aloittaa tutustumisen Peipsimaan vierailukeskuksessa Kolkjassa tai pikkuruisessa Liivin museossa Rupsissa. Alueelta löytyy aristokraattisia kartanoita, perinteistä torikulttuuria ja monivärisiä mökkejä, jotka reunustavat kylien läpi luikertelevaa kuuluisaa Sipulitietä.
Sipulitiellä yhdistyy kolme kulttuuria: baltiansaksalainen kartanokulttuuri, virolainen talonpoikais- ja venäläisten vanhauskoisten kulttuuri. Jokapäiväisessä elämässä voi edelleen aistia aitoa paikallista perinnettä. Vanhauskoiset ovat alueen uskonnollinen vähemmistö. Heidät tunnetaan ahkerina ja taitavina kalastajina sekä innokkaina sipuliviljelijöinä, siitä nimi, Sipulitie. Loppukesäisin järjestetään sipuli- ja kalamarkkinoita sekä muita ruokatapahtumia.

Mainio vierailukohde on myös taianomainen Alatskiven linna (ks. kuva yllä). Voit osallistua opastetulle kierrokselle ja tutustua yläkerrassa Viron kuuluisimman säveltäjän Eduard Tubiinin elämään ja tuotantoon. Linnan kellarissa on keramiikkapaja. Voit tutkia myös linnan puistoa ja kulttuurimaastoa tai jaloitella 4,5 km kiertokävelyllä. Perinteiset Alatskiven antiikkimarkkinat järjestetään vuosittain heinäkuussa.
Setomaa (n. 100 km/suunta Tartosta)
Aivan Viron kaakkoiskulmasssa, Viron ja Venäjän rajan molemmin puolin, sijaitsee alue nimeltä Setomaa. Sen omaleimaisten asukkaiden (setot/setukaiset) kieli eroaa vironkielestä ja on vokaalisoinnultaan varsin lähellä suomea. Vahvana säilyneelle kulttuurille tyypillistä ovat leelo-laulanta, näyttävät kansallispuvut, omintakeinen ruoka, ortodoksiuskonto sekä hahmo nimeltä Peko (Pekko).

Setukaiset pitävät vuosittain elokuun ensimmäisenä lauantaina Seto kuningriigi päiv -nimisen (Seto-kuningaskunta) tapahtuman, johon osallistuminen on todellinen syväsukellus alueen elämänmenoon. Muulloin siihen voi tutustua esim. Obinitsan setukaisten museopirtissä tai kotiseutuhenkisessä Saatsen setukaismuseossa.
Siellä täällä näkee tsasounia ja alueella liikkuessaan voi huomaamatta ajautua ”Saatsen saappaassa” Venäjän puolelle – silloin ei kannata pysähtyä, sillä kyseessä on raja-alue, jonka halki saa kulkea vain pysähtymättä joko autolla tai pyörällä..
Elokuussa vietetään myös Lüübnitsan sipuli- ja kalamarkkinoita.
Otepää (n. 50 km/suunta Tartosta)
Pohjois-Viron tasamaastoon tottuneelle maan eteläosien erilaisuuden ymmärtää vasta paikan päällä: kukkulat ja laaksot vuorottelevat maisemassa. Otepään rauhallisessa pikkukaupungissa viihtyvät urheilijoiden lisäksi myös romantikot ja valokuvaajat.
Kuvauksellisia maisemia, latuja, retki- ja pyöräilypolkuja, melontareittejä, golfia ja frisbeegolfia, urheilutapahtumia lapsille ja aikuisille. Otepäätä voitaisiin kutsua Viron urheilupääkaupungiksi, joten suunnittele sinne aktiviteettipäivä mieltymystesi ja vuodenajan mukaan. Käy ihailemassa maisemia hyppyrimäen näkötornissa (jos uskallat, katso kuva alla) tai vietä vauhdikas päivä Pühajärven rannalla. Otepään keskusaukiolla voi tutustua Viron sinimustavalkoisen lipun erikoiseen historiaan.
